Konepaja on kuin tiivistetty ihmemaa, jossa on työkaluja, joilla saa muovattua, leikattua ja liitettyä järeämpääkin massaa. Konepajat eli metalliyritykset toimivat yleensä halleissa, joissa on tilaa suurillekin työkoneille. Ne ovat yrityksiä. joissa valmistetaan tai korjataan metallituotteita. Työskentely on aika fyysistä ja raskasta. Työolosuhteet ovat kuitenkin siistiytyneet ja keventyneetkin hieman uusien teknologioiden hyödyntämisen myötä. Lue lisää »



Kuka halaa oman kesäterassin, käsi pystyyn nyt! Terassien ehdoton plussa on se, että jos rakennat tai rakennutat terassin itse, saat sellaisen terassin kuin itse haluat, sillä terassin muoto ja materiaalit taipuvat moneen. Terassin rakentaminen ratkaisee myös ongelman mitä tehdä pihamaalla ja kuinka saada se kauniiksi. Lue lisää »



Messurakentaminen ei ole aivan niin yksinkertaista kuin sitä voisi ensisilmäyksellä ajatella. Kyse ei ole pelkästään kalusteiden tuomisesta paikalleen ja asettamisesta oikealle kohdalle, vaan näyttelyiden rakentamiseen menee aikaa ja vaivaa aina suunnittelusta, rakenteiden valmistamisesta ja lujuuslaskelmista somistukseen ja siivoamiseen. Messurakenteet ja näyttelyrakenteet vaativat aina ammattilaisten kosketusta.
Lue lisää »



Kesä on tulossa pikkuhiljaa luoksemme – ja kaikki pohtivat kovaan ääneen kesärenkaiden vaihtoa. Vielä ei ole kuitenkaan aika höntyillä liikaa ja laittaa puhdaspintaisempia kesärenkaita alle, sillä kelit vaihtelevat yhä rajusti auringonpaisteesta ja yli kymmenestä lämpöasteesta yöpakkasiin ja jäätäviin sateisiin. Vaara vaanii eritoten aamuisin, jolloin kosteus ja kaste jäätyvät kiinni tien pintaan tehden siitä todella liukkaan.
Lue lisää »



Julkisivuremontti on tarpeellinen remonttityö, joka kannattaa jättää ammattilaisen hoiviin. Yksinkertaisimmillaankin julkisivun saneeraus on iso urakka, joka vaikuttaa asumiseen: Julkisivuremontti tuottaa sekä möly- että pölyhaittoja – jopa useiksi kuukausiksi, joten taloyhtiössä asustelevan kannattaa varautua hyvillä hermoilla ja pitkällä pinnalla. Vaikka haitat eivät olisikaan vakavia ja välittömiä, ärsyttää remontissa usein sen pitkä kesto – kun pienet häiriötekijät jatkuvat päivästä toiseen, tulee pienestäkin riesasta isompi ongelma. Siksi julkisivun saneeraus kannattaa suunnitella tarkkaan ja se kannattaa tilata nopealta ja ammattitaitoiselta remonttipalvelulta.
Lue lisää »



Toimistosiivous on nimensä mukaisesti toimistojen siivoamista. Se kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei sitä oikeasti ole: Huomioon tulee ottaa toimistossa työskentelevät ihmiset, toimiston käyttötarkoitus, tilojen koko, pintojen erot ja siivoustyön viemä aika ja aiheuttamat häiriöt. Optimaalisessa tilanteessa toimistosiivous on edullista, tehokasta ja nopeaa – työ suoritetaan mahdollisimman vähin häiriöin toimistoaikojen ulkopuolella, ammattitaidolla ja laadukkaasti.
Lue lisää »



Suomen olosuhteissa katolta tarvitaan kestävyyttä, jotta se kestää tuulen tuiverrukset mutta erityisesti kantaa sadeveden ja talvisin lumen painon. Rakennustekniikassa huomioidaan hyvin kattorakenteiden kestävyys, mutta joskus harvoin käy ohilyöntejä, kuten esimerkiksi osan Jyväskylän Paviljongin katon romahtaessa alas.

Lue lisää »



Aika ajoin elämässä tulee muutoksia – hiukset tulee leikattua, auto lähtee vaihtoon tai ostat uuden taulutelevision. Yksi suurimmista muutoksista elämässä kuitenkin on muutto kaupungista toiseen. Vaikka Tampere äänestettiinkin juuri Suomen suosituimmaksi asuinpaikkakunnaksi – ja Turku jäi kakkoseksi – olen suuntaamassa juuri päinvastaiseen suuntaan. Tässä ajattelinkin nyt eritellä muutaman vinkin muuttajille!
Lue lisää »



Kun kerran puhutaan kesästä ja lomakaudesta, tulee väkisinkin mieleen kodin ja kesämökin remontit. Ikävä kyllä suuri osa meistä suomalaisista ei käytä kesälomaansa rentoutumiseen vaan remontoimiseen ja sisustamiseen. Tässä artikkelissa esittelemme hyvän vaihtoehdon perinteisille suomalaisille valinnoille: Ravintolakalusteet ja baarityyliset ratkaisut luovat modernia lookia niin kotiin kuin mökillekin!
Lue lisää »



Suurin puutavaran käyttäjä on rakennusala. Puuta kuluu eniten rakentamiseen, vaikka selluloosasta valmistetaankin tonneittain paperia. Tiesitkö muuten selluloosan olevan hiilihydraattia, joka toimii tukiaineena kasvisolujen seinämissä. Puusta noin puolet on selluloosaa.

Puun hinta halpeni muutamia vuosia sitten. Jos silloin myi metsää sai paremmat tuotot myymisestä. Metsäteollisuuden verkkosivujen mukaan metsän myyntituloista puolet tulee rakentamisesta, jonne myös suurin osa puutuotteista päätyy Suomessa. Puusta tulee siten hyvät rakennustarvikkeet. Noin 50 vuotta sitten Suomessa kukoistivat sahat järvien ja jokien varsilla, joita pitkin niitä oli helppo uittaa. Sahatoiminta alkoi kuitenkin tyrehtyä muutama kymmenen vuotta sitten. Lue lisää »



« Older Entries